.

.

perjantai 30. elokuuta 2013

Hohtogolf @ Viihdekeskus Flamingo

Hoi! Pahoittelen pitkää blogihiljaisuuttani. Sosiaalisessa elämässä on ollut vähän myllerrystä viime aikoina ja oon muutenkin ollut niin kiireinen että harvoin edes käyn koneella muuten kuin koulusta käsin :) Inspiraationkin kanssa on ollut vähän ongelmia, sellaista fiilistä että ketään ei kiinnosta lukea mun juttuja, hahah.
Nyt kuitenkin vietän antoisaa perjantaipäivää ja iltaa ja yötä yksin kotona ja siivoamisen lisäksi päätin pitkästä aikaa suoltaa jotain tännekin.

Olen nyt ollut kolmisen viikkoa amiksessa liiketaloutta opiskelemassa ja pakko sanoa että ainakin toistaseks on tosi hyvä fiilis! Tuntuu että ihan oikeeseen paikkaan on tultu ja hurjan innoissani olen etenkin tulevista työssäoppimisista.

Eilen meillä oli uuden amisluokan kanssa "virkistyspäivä", jonka kunniaksi koulu kustansi meille hohtogolf-kierroksen Flamingossa! Olen pelannut ala-asteikäisenä minigolfia jossain Teneriffalla yms ulkomailla ja olin tästä tosi innoissani. Pettymys ei todellakaan ollut vaan suosittelen käymään tuolla vaikka kavereiden kanssa jos yhtään minigolf kiinnostaa, paras rata missä Suomessa olen käynyt :) Tuo ei mielestäni mitään älyttömän kallistakaan lystiä ole, kierros maksaa yhdeltä henkilöltä 7 euroa. Ja tiloissa on myös baaritiski ;)
Otin paikasta muutamia kuvia...








Miltä näyttää?


Oli pakko vielä loppuun tunkea pari omakuvaa kun ootte kuitenkin unohtanu jo miltä näytän